Auton jälleenmyyntiarvo – Mitkä tekijät siihen vaikuttavat?
Auton jälleenmyyntiarvolla tarkoitetaan sitä hintaa, minkä autosta voi myyntihetkellä saada takaisin itselleen. Perinteisesti ajateltuna auto ei ole kovin hyvä sijoitus, sillä sen arvo laskee lisääntyvien ajokilometrien ja iän myötä lähes poikkeuksetta. Jälleenmyyntiarvoon voit kuitenkin vaikuttaa myös omilla valinnoilla ja huolellisella huolenpidolla.
1. Auton ikä ja ajokilometrit
Tutuin auton jälleenmyyntiarvoon vaikuttava tekijä on auton ikä ja sen ajokilometrit. Kun autoon tulee lisää kilometrejä eikä auto ole enää uusi, auton arvo laskee pikkuhiljaa. Tämä onkin jälleenmyyntiarvoon vaikuttavista tekijöistä lähes ainut sellainen, mihin ei itse juurikaan voi vaikuttaa.

2. Auton merkki ja malli
Kun mietitään auton merkkiä ja mallia, toiset automerkit ovat selvästi arvokkaampia kuin toiset. Esimerkiksi premium-luokan autoista maksetaan myös käytettyinä enemmän kuin tavallisemmista automerkeistä. Myös automerkkien eri malleissa on keskenään eroja, esimerkiksi Mercedes-Benz E-sarja on C-sarjaa jonkin verran arvokkaampi ja BMW:n M-Sarja on täysin eriluokkaa kuin BMW:n tavallisempi 5-sarja ja niin edelleen. Merkkien väliseen jälleenmyyntiarvoon vaikuttaa myös se että toiset autot ovat halutumpia kuin toiset, jolloin toisesta merkistä myös maksetaan enemmän.
3. Auton varusteet ja varustelun taso
Auton varusteet vaikuttavat auton jälleenmyyntiarvoon paljon. Joten jos mietit ostatko auton mielummin vähän vähemmillä varusteilla vai panostatko varusteisiin, suosittelemme valitsemaan enemmän varustellun auton. Hinta voi olla ostohetkellä jonkin verran korkeampi, mutta auto säilyttää arvonsa paremmin myöhemminkin. Tämä pätee erityisesti premium-luokan autojen, kuten Mercedes-Benzin, Audin ja BMW:n kanssa.

4. Auton huollot
Toinen auton jälleenmyyntiarvoon oleellisesti vaikuttava tekijä on se, miten autoa on huollettu. Kun auto huolletaan auton huolto-ohjelman mukaan ja käytetään mahdollisuuksien mukaan aina merkkihuollossa – säilyttää auto jälleenmyyntiarvonsa huomattavasti paremmin. Tämä johtuu siitä, että autosta on pidetty huolta ja auto on turvallinen ja huoleton vaihtoehto myös uudelle omistajalle. Huoltamatta jätetyt autot voivat tuoda mukanaan odottamattomia ongelmia, jonka vuoksi heikosti huolletun auton arvo on myyntihetkellä matalampi. Sama juttu pätee myös auton katsastamiseen. Kun auto on katsastettu juuri ennen myyntiä, tuo se autolle lisäarvoa.
5. Auton kunto
Yksi todella tärkeä auton jälleenmyyntiarvoon vaikuttava tekijä on se, minkälaisessa kunnossa auto on myyntihetkellä huoltojen ja katsastuksen lisäksi. Jos auton maalipinta on kulunut tai renkaat ajettu loppuun, vaikuttaa se automaattisesti myös auton jälleenmyyntiarvoon negatiivisesti. Myös auton sisustan kunto, kuten rikkoutuneet penkit tai radion toimimattomuus ovat sellaisia asioita, jotka syövät jälleenmyyntiarvoa. Tämä on kuitenkin helpoin keino, miten voit itse vaikuttaa auton jälleenmyyntiarvoon. Kun peset autoa säännöllisesti ja huolehdit auton maalipinnan suojaamisesta, sekä korjaat puutteelliset viat – olet jo pitkällä auton jälleenmyyntiarvon parantamisen kanssa.

Kun haluat myydä autosi helposti
Me MB-Mobilella ostamme autoja myös ilman vaihtoa. Kun haluat myydä autosi helposti ja nopeasti, voit pyytää hinta-arvion ajoneuvostasi netissä tai tulla käymään lähimmässä liikkeessämme. Kun hyväksyt tarjouksen, hoidamme puolestasi kaikki paperityöt ja noudamme auton tarvittaessa.
Lue myös
- Läpinäkyvää autokauppaa – vaihtoautot tarkastetaanTiesitkö sinä että MB-Mobilella vaihtoautot käyvät läpi huolellisen kuntotarkistus-prosessin? Kyllä! Meillä vaihtoautot käyvät kuntotarkastuksen läpi … Continued
- Auton jälleenmyyntiarvo – Mitkä tekijät siihen vaikuttavat?Auton jälleenmyyntiarvolla tarkoitetaan sitä hintaa, minkä autosta voi myyntihetkellä saada takaisin itselleen. Perinteisesti ajateltuna auto … Continued
- Käytetyn auton osto autoliikkeestä – 5 + 1 askelta onnistuneisiin kauppoihinKäytetyn auton osto voi tuntua hankalalta tai jopa pelottavalta, jos ei ole oikein selvää, miten … Continued
- Auton myynti autoliikkeelle – Näillä ohjeilla onnistutKäytetyistä autoista maksetaan nyt enemmän kuin esimerkiksi viime vuonna ja hintojen nousun vuoksi auton myyntiä … Continued
- Auton myynti itse – Mitä auton myynnissä tulee huomioida?Auton myynti itse on sellainen prosessi, johon kannattaa varata aikaa ja kärsivällisyyttä. Usein juuri tämän … Continued